Jaettu Kypros: vihreää linjaa ja ratkaisematonta konfliktia

Kypros, saari, jota kylpee Välimeri, Se on paljon enemmän kuin kultaisten rantojen ja kristallinkirkkaiden vesien turistikohde.. From 1974, Sen alueen on hajonnut poliittinen ja etninen jakautuminen, joka on tehnyt tästä kansasta geopoliittisen taulun, jossa kreikkalaiset ja turkkilaiset pelaavat shakkia, jolla on inhimillisiä seurauksia., taloudellinen ja diplomaattinen. The Vihreä viiva, demilitarisoitu vyöhyke, joka kulkee pääkaupungin läpi, Nikosia, Se ei ole vain fyysinen raja., mutta symboli avoimesta haavasta, joka on kestänyt vuosikymmeniä epäonnistuneita neuvotteluja, kansainväliset interventiot ja piilevät jännitteet. Tämä konflikti, usein muiden maailman epävakauden lähteiden varjoon, sisältää oppitunteja identiteetistä, suvereniteetti ja diplomatian rajat tilanteessa, jossa siirtomaamenneisyys ja alueellinen kilpailu kietoutuvat. Miten Kypros pääsi tähän pisteeseen?? Mikä rooli ulkoisilla voimilla on jaostossasi?? Y, ennen kaikkea, Onko olemassa realistista tapaa yhdistymiselle, jota monet haluavat?, mutta harvat uskovat sen olevan mahdollista?

Konfliktin alkuperä: itsenäistymisestä Turkin hyökkäykseen

Ymmärtää Kyproksen jakautuminen, on tarpeen palata 1900-luvulle, kun saari muuttui brittiläisestä siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi 1960. Kuitenkin, itsenäisyys ei tuonut vakautta. Kyproksen perustuslaki, suunniteltu kansainvälisen paineen alla, perusti vallanjakojärjestelmän kahden pääyhteisön välille: kyproksenkreikkalaiset (82% väestöstä) ja kyproksenturkkilaiset (18%). Tämä järjestely, perustuu julkisten virkojen etnisiin kiintiöihin ja veto-takuisiin, synnytti jännitteitä alusta alkaen. Kyproksenkreikkalaiset, joka tavoitteli enosis (liitto Kreikan kanssa), He suhtautuivat kaikkiin myönnytyksiin turkkilaiselle vähemmistölle epäluuloisesti., kun taas jälkimmäinen pelkäsi syrjäytyvänsä Ateenan hallitsemassa valtiossa.

Kipinä, joka sytytti konfliktin, oli vallankaappaus 1974, Kreikan sotilasjuntan ohjaamana Kyproksen kansalliskaartin tuella. Tavoitteena oli kaataa presidentti Makarios III, johtaja, joka oli yrittänyt ylläpitää tasapainoa molempien yhteisöjen välillä, ja nopeuttaa liittämistä Kreikkaan. Turkkiye, vetoaa rooliinsa Kyproksenturkkilaisten oikeuksien takaajana sopimuksen mukaisesti 1960, vastasi sotilaallisella hyökkäyksellä, joka miehitti 36% saaren pohjoispuolelta. Operaatio, tunnetaan nimellä Attila, siirtynyt enemmän kuin 160.000 Kyproksenkreikkalaiset ja 50.000 turcochipriotas, luo humanitaarisen kriisin, joka jatkuu tähän päivään asti.

Hyökkäys ei vain jakanut aluetta, mutta myös konfiguroi uudelleen väestötiedot. sisään 1983, Kyproksenturkkilaiset julistivat Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta (RTNC), vain Ankaran tunnustama valtio. Sillä välin, Kyproksen tasavalta, Kyproksenkreikkalaisten hallinnassa, tuli kansainvälisesti tunnustettu hallitus, vuodesta lähtien EU:n jäsen 2004. Tämä tunnustamisen epäsymmetria on jatkanut pysähtyneisyyttä, RTNC on taloudellisesti riippuvainen Türkiyestä ja Kyproksen tasavalta harjoittaa diplomaattista painostusta vastineensa eristämiseksi.

Vihreä viiva: enemmän kuin raja, jännitteiden mikrokosmos

The Vihreä viiva, tunnetaan myös nimellä Atilla Line, Se on YK:n hallitsema puskurivyöhyke, joka ulottuu pitkin 180 kilometriä, itärannikolta saaren länsirannikolle. Sen nimi tulee vihreästä musteesta, jolla brittiläinen upseeri seurasi reittiään kartalle taistelujen aikana 1964. Hei, tämä maakaistale, joka ei joissain kohdissa ylitä muutaman metrin leveyttä, Se on jatkuva muistutus jakautumisesta. Mutta rajana toimimisen lisäksi, Vihreä viiva on tila, jossa konfliktin ristiriidat ilmenevät.

Nikosiassa, viimeinen jaettu pääkaupunki maailmassa, vihreä linja leikkaa katuja, rakennuksia ja jopa taloja, luovat surrealistisen maiseman. hylättyjä rakennuksia, sen julkisivut ovat luotien ja sirpaleiden leimaamia, toimia hiljaisena todistuksena menneestä väkivallasta. Kuitenkin, alkaen 2003, kun jotkin rajanylityspaikat avautuivat, alue on saanut läpäisevämmän luonteen. Tuhansia kyproslaisia, sekä kreikkalaiset että turkkilaiset, He ylittävät sen päivittäin töihin, opiskella tai vierailla sukulaisten luona toisella puolella. Tämä virtaus on synnyttänyt mielenkiintoisen ilmiön: a divisioonan taloustiede. pohjoisessa, hinnat ovat alhaisemmat, joka houkuttelee kyproksenkreikkalaisia, jotka ostavat turkkilaisia ​​tuotteita tai hyödyntävät halvempia lääketieteellisiä palveluita. etelässä, Kyproksenturkkilaiset löytävät työmahdollisuuksia kehittyneemmiltä markkinoilta.

Siitä huolimatta, Vihreä linja on edelleen kiistanalainen alue. Yhdistyneet Kansakunnat, kautta UNFICYP (Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot Kyproksella), He partioivat alueella välttääkseen onnettomuudet, mutta kitkaa on usein. sisään 2020, Esimerkiksi, Türkiye lähetti alueelle valvontadrooneja, joka aiheutti Kyproksen tasavallan ja EU:n vastalauseita. Lisäksi, Turkin joukkojen läsnäolo pohjoisessa ja saaren militarisointi ovat toistuvia esteitä yhdistymisneuvotteluissa. Monille kyproslaisille, Vihreä viiva ei ole vain raja, mutta a limbo jossa aika näyttää pysähtyneen, odottaa ratkaisua, jota ei koskaan tule.

Voimien peli: Kuinka Kyproksen konfliktista tuli geopoliittinen hallitus

Kypros ei ole yksittäinen konflikti. Sen jakautuminen on tulosta etupelistä, jossa alueelliset ja globaalit voimat ovat toimineet avainhenkilöinä., usein priorisoivat asialistansa saaren vakauden edelle. Turkkiye, Kreikka, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat muokanneet konfliktia strategisten tavoitteidensa mukaisesti, muuttaen Kyproksen pelinappulaksi laajemmissa kiistoissa.

Turkkiye, Recep Tayyip Erdoğanin johdolla, on omaksunut konfliktissa yhä vakuuttavamman kannan. Ankara ei vain ylläpidä joitakin 35.000 sotilaita saaren pohjoisosassa, mutta on myös tehostanut laivaston läsnäoloaan itäisellä Välimerellä, kyseenalaistaa Kyproksen tasavallan hiilivetyjen hyödyntämisoikeudet. sisään 2020, Türkiye lähetti porausaluksia Kyproksen vesille, mikä johti EU:n pakotteisiin ja jännitteisiin Kreikan kanssa. Rahaa Erdogan, Kypros on keskeinen osa hänen visiotaan a Sininen kotimaa (Sininen kotimaa), joka pyrkii laajentamaan Turkin vaikutusvaltaa Välimerellä. Lisäksi, Tuki RTNC:lle antaa Ankaralle mahdollisuuden esitellä itsensä alueen muslimien puolustajana, puhe, joka resonoi hänen poliittiseen perustaansa.

Kreikka, hänen puolestaan, on käyttänyt Kyproksen konfliktia vahvistaakseen liittoaan EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa. Ateena on painostanut Brysseliä ottamaan tiukemman kannan Türkiyeä vastaan, erityisesti muuttoliikkeen ja energiatutkimuksen kaltaisissa aiheissa. Kriisi 2020, kun Türkiye ja Kreikka olivat sotilaallisen vastakkainasettelun partaalla aluevesistä, osoitti, kuinka Kypros on edelleen kitkapiste Kreikan ja Turkin suhteissa. Lisäksi, Kreikka on historiallisesti tukenut asiaa enosis, vaikka se onkin viime vuosikymmeninä hillinnyt puhettaan, jotta se ei vieraannuttaisi eurooppalaisia ​​kumppaneitaan.

Euroopan unioni, johon kuuluu Kyproksen tasavalta vuodesta lähtien 2004, on yrittänyt sovitella konfliktia, mutta sen vaikutus on rajallinen. Bryssel on määrännyt pakotteita Türkiyelle sen toimista itäisellä Välimerellä, mutta samalla se tarvitsee Ankaraa kumppaniksi muuttoliikkeen ja turvallisuuden kaltaisissa kysymyksissä. Tämä ambivalenssi on heikentänyt heidän kykyään painostaa ratkaisua.. USA, hänen puolestaan, on heilahtanut liittovaltiomallin mukaisen yhdistymisen tukemisen ja Turkin liittolaisena Naton säilyttämisen pragmatismin välillä.. Donald Trumpin hallinnon aikana, Washington otti tiiviimmän kannan Ankaraan, kun taas Joe Biden on yrittänyt tasapainottaa suhteita Kreikkaan ja Türkiyeen.

Yhdistynyt kuningaskunta, entisenä siirtomaavaltana ja sopimusten takaajana 1960, ylläpitää kahta suvereenia tukikohtaa saarella (Akrotiri ja Dhekelia), jotka ovat strategisia sotilasoperaatioilleen Lähi-idässä. Lontoo on välttynyt ottamasta puolta konfliktissa, mutta sen läsnäolo saarella antaa sille diplomaattista painoarvoa, jota se usein käyttää kriisien välittämiseen. Kuitenkin, Brexit on vaikeuttanut hänen rooliaan, joka on vähentänyt vaikutusvaltaansa EU:ssa.

Yhdistyminen tai status quo? Kestävän ratkaisun esteet

Neuvottelut Kyproksen yhdistämisestä ovat olleet toiveiden ja epäonnistumisten keinu. alkaen Suunnittele toinen / 2004, joka ehdotti bisonaalista ja kaksiyhteisöllistä liittoa, kunnes Crans-Montana puhuu 2017, Yritykset päästä sopimukseen ovat osuneet samoihin kiviin yhä uudelleen ja uudelleen: turvallisuus, maanomistus ja vallanjako.

Suurin este on edelleen turvallisuus. Kyproksenturkkilaiset vaativat takeita siitä, etteivät he syrjäydy yhtenäisessä valtiossa, joka sisältää turkkilaisten joukkojen pysymisen saarella. Kyproksenkreikkalaiset, sen sijaan, He torjuvat kaiken ulkomaisen sotilaallisen läsnäolon ja vaativat Turkin joukkojen täydellistä vetäytymistä. Tämä umpikuja on saanut jotkut analyytikot ehdottamaan mallia Sveitsin liitto, jossa jokaisella yhteisöllä on korkea autonomia, mutta tämäkin vaihtoehto törmää keskinäiseen epäluottamukseen.

Toinen hankala ongelma on se ominaisuuksia. hyökkäyksen aikana 1974, tuhannet kyproksenkreikkalaiset menettivät kotinsa ja maansa pohjoisessa, Kyproksenturkkilaiset joutuivat siirtymään etelään. Kansainväliset lait tunnustavat siirtymään joutuneiden ihmisten oikeuden saada takaisin omaisuutensa, mutta käytännössä, tämä on lähes mahdotonta. pohjoisessa, monet näistä kiinteistöistä ovat olleet turkkilaisten uudisasukkaiden käytössä tai myyty ulkomaisille sijoittajille. Kyproksen tasavalta on vienyt asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on päättänyt eduksesi, mutta Türkiye kieltäytyy noudattamasta tuomioita.

Jakelu poliittinen valta Se on myös jakaa.. Kyproksenturkkilaiset vaativat presidenttien kiertojärjestelmää ja tehokasta veto-oikeutta keskeisiin päätöksiin, Kyproksenkreikkalaiset väittävät, että tämä lamauttaisi hallituksen. Lisäksi, kysymys kansalaisuus se on herkkä aihe: Kyproksenturkkilaiset pelkäävät, että kyproksenkreikkalaiset ohittavat väestörakenteensa, kun taas jälkimmäiset suhtautuvat turkkilaisten uudisasukkaiden tuloon epäluuloisesti, mikä arvioiden mukaan, He edustavat jo kolmannesta pohjoisen väestöstä.

Viime vuosina, Neuvotteluväsymys on saanut jotkut kyseenalaistamaan, onko yhdistyminen todella mahdollista. Kyproksen tasavallan presidentti, Nikos Christodoulides, on ottanut kovemman kannan, vaativat Türkiyea osoittamaan halukkuutensa vuoropuheluun ennen neuvottelujen jatkamista. Omalta osaltasi, Kyproksen turkkilainen johtaja, Ersin Tatar, on kannattanut mallia kaksi osavaltiota, vaihtoehto, jonka kansainvälinen yhteisö hylkää. Sillä välin, Kyproksen yhteiskunnassa on merkkejä sukupolvien jakautumisesta: nuoret, jotka eivät eläneet sotaa 1974, He ovat avoimempia dialogille, mutta myös skeptisempi sopimuksen mahdollisuudesta.

Johtopäätökset: tulevaisuus ilman vihreitä viivoja?

Kypros on edelleen Välimeren alueen ristiriitojen peili: alue, jossa historiaa, identiteetti ja geopoliittiset intressit törmäävät löytämättä tasapainopistettä. Vihreä viiva, enemmän kuin raja, Se on haavan symboli, joka ei suostu sulkeutumaan, vuosikymmenien epäluottamuksen ruokkimana, ulkoiset interventiot ja osittaiset ratkaisut. Kuitenkin, Kyproksen konflikti ei ole ratkaisematon. Sen ratkaiseminen vaatii muutakin kuin diplomatiaa: vaatii mentaliteetin muutosta molemmissa yhteisöissä, asianosaisten valtuuksien todellinen tahto asettaa vakaus etusijalle asialistalleen ja, ennen kaikkea, vastavuoroinen tunnustaminen, että saari ei voi pysyä jakautuneena loputtomiin.

Kyproksen opetukset ovat selkeitä. Ensinnäkin, Etniset konfliktit ratkaistaan ​​harvoin viivoilla kartalla; edellyttävät vallanjakomekanismeja, jotka takaavat kaikkien osapuolten turvallisuuden ja edustuksen. Toisella sijalla, ulkoiset interventiot, vaikka joskus tarpeellista, voi jatkaa jakautumista, jos siihen ei liity aitoa sitoutumista rauhaan. Lopulta, yhdistyminen ei ole vain poliittinen teko, vaan sosiaalinen prosessi, johon on otettava mukaan uudet sukupolvet, jotka eivät kanna menneisyyden painoa, mutta kantavat vastuun tulevaisuudesta.

Tie yhdistyneeseen Kyprokseen on epävarma, mutta ei mahdotonta. Mallit, kuten Pohjois-Irlanti tai Bosnia ja Hertsegovina, osoittavat tämän, jopa vakiintuneimmissa konflikteissa, Rauha on saavutettavissa, kun on poliittista tahtoa ja kansainvälistä painetta. Kyproslaisille, Haasteena on voittaa toisen pelko ja hyväksyä, että rinnakkaiselo ei tarkoita identiteetin luopumista., vaan rakentaa uusi jakautumisen raunioille. Sillä välin, Vihreä viiva jää muistutukseksi siitä, mitä menetettiin, mutta myös siitä, mistä voidaan vielä toipua.